sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Ruokaryntäys


 
 
Meillä jutellaan aika paljon ruuasta Emilin kanssa. Ensinnäkin Emil on melko nirso ja toisekseen ollaan viime aikoina mietitty mikä on sitä terveellistä ruokaa ja mikä ei. Hyväksi avuksi näihin ruokapohdintoihin saimme yhteistyökuvioissa vinkin Atrian uuteen Ruokaryntäys-peliin. Peliä voi helposti pelata netissä läppärillä, mobiililaitteella tai kännykällä. Ruokaryntäys-pelin tavoitteena on saada kerättyä päivän aikana mahdollisimman paljon hyviä ruokia ruokaympyrään. Ruokaympyrän täyttyminen kertoo onnistumisesta. Pelin tarkoitus on opettaa lasta monipuoliseen, terveelliseen ruokavalioon sekä säännölliseen ruokailurytmiin. Mikäs sen parempi tapa kuin peli, meillä ainakin tuo pelimaailma innostuttaa lapset vaikka mihin, joten oppiminen pelien kautta on varmasti se innostavin ja sitä kautta myös tehokkain.
 
Tuossa Atrian ruokaryntäys ravitsemuspelissä liikutaan hahmolla (tytöllä tai pojalla), jonka saa valita pelin alussa. Tuo hahmo liikkuu erilaisissa huoneissa ja ulkona. Eteen tulee niitä hyviä ruokavalintoja ja huonoja ruokavalintoja, joista lapsen olisi tarkoitus kerätä ne hyvät ja hyppiä huonojen valintojen yli. Ne hyvät valinnat kartuttaa tietenkin pisteitä ja auttaa hahmoa jaksamaan, jolloin hahmo liikkuu nopeammin.
 
Emil tykästyi peliin ja on useana päivänä halunnut pelailla sitä. Lisäksi tuo poika on selvästi pelin seurauksena innostunut ruuasta enemmän, siis sen terveellisyydestä ja on myös tarkka siitä että päivittäin löytyy lautaselta niitä terveelliseen ruokaympyrään kuuluvia aineksia.
 
 
 
Tuota terveellistä ruokaympyrää on sitten koottu yhdessä kokkaillen ja mietitty samalla vähän sen pelin kautta että mitä sinne lautaselle kootaan. Emil tykkää kovasti kasviksista, vihanneksista ja hedelmistä. Joten niitä saa helposti lautaselle joka päivä ja itse tekemällä ne tuntuu maistuvan vielä paremmin.
 
 
Ruisleipä leikkeleellä kuuluu myös aterialle. Meidän perheen lemppareita ovat meetvursti, lauantaimakkara ja juusto. Yleensä myös salaatinlehtiä pojat tykkää syödä leivän päällä.

 
Tänään lautanen koostui lasagnesta, porkkanaraasteesta ja tomaatista. Kylkeen ruisleipä meetvurstilla ja juomaksi rasvatonta maitoa. Emil huomasi heti pelistä oppineena, että tämä lautasmalli ei ole ihan täydellinen, siitä puuttuu peruna. ;)
 
Käykääpäs tekin tutustumassa lasten kanssa tuohon Atrian ruokaryntäys-peliin, se löytyy täältä.
 
Tuleeko teillä tehtyä lasten kanssa paljon yhdessä ruokaa?
Pyrittekö joka aterialla saamaan lautaselle kaikkia ruokaympyrän aineksia?
 
 
-Mia-

1 kommentti:

  1. Meidän ekaluokkalainen ei tällä hetkellä ole mitenkään erityisen kiinnostunut ruoasta ja ruoanlaitosta, pienempänä kyllä osallistui enemmänkin. Nyt taitaa useimmiten olla pihalla tms. kavereiden kanssa, kun sitä ruokaa ollaan tekemässä. Hän tykkää paljon raasteista, salaateista ja kasviksista ja ottaa niitä kuulemma koulussakin isot määrät. On kyllä muutenkin ns. hyvä syömään, vaikkei nyt ihan kaikesta tykkääkään, esim. pitsa ei tätä nykyä kelpaa, olipa täyte sitten mikä tahansa. Kotona meillä arkiruoassa harvoin mennään ruokaympyrän mukaan, johtuen ehkä eniten siitä, että meillä perheen miesväki yleensä on arkiruoan tehnyt ja syönytkin ennenkuin itse töistä kotiudun. Siitäpä tulikin mieleen, että pitää ryhtyä tekemään heille etukäteen salaatteja ja raasteita valmiiksi, varmaan sitten tulisi niitäkin laitettua lautaselle. Itse syön päivän lämpimän aterian töissä ja se on yleensä kasviksia tai kalaa. Meillä tykätään syödä kasviksia ja marjoja aamu- ja iltapalan yhteydessä. Leipää meillä ei lämpimien aterioiden yhteydessä syö muut kuin mies, kun sitä monesti syödään sitten aamuisin ja iltaisin.

    VastaaPoista

Kivaa että kommentoit, Kiitos! =)