tiistai 19. huhtikuuta 2016

Lapsimessujen fiilikset




Terkut Lapsimessuilta! Me vietettiin osalla perheellä parin päivän reissu Helsingin ja Lahden suunnalla viikonloppuna. Ihana rentouttava reissu, vaikkakin väsyttävä. ;)
Itse onnistuin keräämään ilmeisesti tuolta jonkun pöpön matkaan ja olen maannut nyt pari päivää kurkkukivussa ja pienessä kuumeessa (ihan uskomaton tämä viimeinen 7kk sairastelun suhteen, olen ollut joka kuukausi kipeenä vähintään kerran, huoh.). Messufiiliksiä ja kuvia keräilin tähän teille kuitenkin näin pienellä viiveellä. Kuvia on lähinnä niistä omista lemppareista ja mistä niitä edes jotenkin sai. Porukkaa oli taas niin paljon, että kuvaaminen on varsin haastava homma. Mutta aivan ihanaa, että tälläiset messut vuosittain järjestetään. Etenkin näin 4h ajomatkan päästä tulevalle on ihan huippua, kun kaikki ihanat merkit löytyy saman katon alta!





Skidillä oli tänä vuonna mukavan iso osasto, ei tarvinnut olla kuin sillit sumpussa vaaterekkien välissä. ;)
Villervallan, Skip Hopin ja Elodie Detailsin tuotteita oli ainakin esillä ja värikylpy oli taattu. Messutarjoukset oli ihan huippuluokkaa verrattuna monen muun merkin tarjouksiin. Jo pelkästään Skidin takia kannattaa ehdottomasti ajaa kauempaakin. Itse tein sen virheen, että kävin nämä kuvat napsimassa ennen puoltapäivää perjantaina ja ajattelin että käyn ostokset tekemässä vasta iltapäivästä. En sitten enää saanutkaan meidän kokoja niistä muutamasta tuotteesta mitkä olisin ostanut. Hiukan harmitti, mutta täytyy tilailla nettikaupasta.



Toinen eniten odottamistani merkeistä oli Verson Puodin osasto. Viime vuonna ostin yhden mekon messuilta Olivialle ja nyt neidin ollessa isompi halusin napata pari mekkoa taas mukaani. Kiva ostella nyt enemmän näitä vähän kalliimpiakin merkkejä, kun vaatekoko menee neidille pidempään kuin vaan 2kk. Verson Puodin osastolla oli myös mukavat messutarjoukset ja kivasti valikoimaa esillä. Oli myös kankaita ja aivan ihania mekkoja naisille. Pitkään pyörittelin myös itselle mekkoa, mutta päädyin vielä olemaan ostamatta. Ihan siitä syystä, että painoa on ensin saatava reippaasti alaspäin. ;)


Metsolan osasto oli minulle tänä vuonna pieni pettymys. Yleensä on aina tullut ostettua jotain, mutta nyt tarjoukset oli huonot tai niitä ei juuri ollut. Vauvoille oli pari alelaaria, mutta isommille en ainakaan minä nähnyt mitään. Uutuudet oli normaalihintaisia tai en ainakaan huomannut mitään alea niissä. Kertokaa jos olen väärässä?
Itse tykkään että messuilla on joku tarjous tuotteissa tai edes osassa, normihintaan tahtoo jäädä ostamatta, kun ne voi sitten tilata myöhemmin nettikaupasta, jos joku jää kaivelemaan tai tulee alekoodi sinne.
Kuosit oli kyllä ihania Metsolalla ja nuo röyhelöpeppu leggingsit jäi kaivelemaan. Normihinta oli kuitenkin minusta liikaa leggareille, joten sinne jäi. Alea odotellessa.


Me&I kojulla kävi kova kuhina, kuten vuodesta toiseen. Tilavampi osasto ei olisi pahitteeksi, että olisi vähän helpompi nähdä mitä on tarjolla. Toisaalta koska kaikki lastenvaatteet oli hintaan 15e, oli ostaminen helppoa ja selkeää. Lisäksi vaatteet on Miikkarilla lajiteltu koottain ja pinoja siistii kokoajan Meandin tytöt, joten siitä iso plussa.


Blaa!:n osastolla oli vaikka mitä ihanaa. Hintoja oli oli laitettu kivasti alaspäin tasasummiin ja pari alerekkiäkin löytyi. Tuo keltainen collaripaita ja samantyyppisiä vaaleanturkooseja collareita ihastelin kovasti. Harmi kun yli 140cm ei ollut. Näissä on mielestäni hinta kohdillaan ja hyvä laatu. Olivialla oli messuilla päällä aiemmin nettikaupasta ostamani Blaa!:n vaaleanpunainen collegehaalari. :)


Name It:llä oli softshell haalarit ja takit tarjoushintaan, olisi tehnyt mieli jemmata isompi koko jo valmiiksi. Jätin kuitenkin ostamatta, jospa alesta sitten. Tämän kevään kukkakuosinen on ollut kovassa käytössä ja tykätty. Kesäinen trikoinen tunika ja caprit setti lähti mukaan messuhintaan. Setti tarjouksia oli sekä tytöille ja pojille isompiin kokoihin saakka.


Melli EcoDesign osastolla pysähdyin alkuun kaivelemaan alelaareja, mutta meidän kokoja ei löytynyt. Vauvoille olisi löytynyt ja sitten isommille 122cm eteenpäin. Sitten huomasin ihanat uutuudet; sulka ja inkkaripanda vaatteet. Voih miten söpöt! Jostain kumman syystä en kuitenkaan ostanut, ehkä olin jo shoppailut liikaa. Hih. Uutuudet oli -20%.


MioMao Clothing oli itselle ihan uusi merkki. Olin netissä kyllä näihin törmäillyt, mutta en livenä missään. Aika kivat kuosit vedenpitävissä haalareissa ja takeissa. Jos olisi löytynyt vaaleanpunaisen sävyssä, olisin saattanut sortua. ;)


Viljamin Puodin valikoima oli tosi söpö. Tässä yksi osasto joka jäi kaivelemaan, että en ehtinyt tarkemmin tutkia. Nyt kun näitä messukuvia katselee, niin tulee sellaisia "hei tuonne uudestaan" fiiliksiä.

Muista osastoista, joista kuvia ei tullut napattua, jäi mieleen mm. Gugguun osasto. Gugguun kassalle oli jo perjantaina klo.11 tosi pitkä jono. Itse kävin siellä myöhemmin ja jonotin vain pari minuuttia. Myyjän kertoman mukaan jossain välissä oli tosiaan noin 45min. jonot! Kiva tietenkin että kauppa käy, mutta tuntuu hiukan hullulta tuo Gugguun suosio. Ihania vaatteita kyllä tietenkin, mutta hinta on minusta ihan liian korkea ja ainakin itseä nyppii se että uutuuksien ilmestyessä jäät ilman ellet ole heti siltä samalta istumalta ostamassa. No ehkä en ole vaan sellaista kyttääjätyyppiä ja ilman jäämisen harmitus saa minut siirtymään muihin merkkeihin. Nyt ostin silti pari juttua (jotka oli jäänyt nettikaupasta saamatta), kun sai joistain tuotteista -20%. Mielenkiinnolla testaan kohtaako hinta ja laatu.


Minun kierrellessä yksin lastenvaateosastot läpi mies kierteli Emilin ja Olivian kanssa heidän tahdissaan lapsille suunnattuja pisteitä. Yhdessä käytiin väliin esim. Polkuped:n pisteellä kokeilemassa Olivialle potkupyöriä ja messutarjouksella ostimmekin Pukyn neidille jo potkutteluja odottelemaan. Bloggajapassillani pääsimme huilaamaan välillä lehdistökeskukseen, jossa oli mukavaa saada lepuuttaa korvia ja jalkoja messuhulinan keskellä.


Kaiken kaikkiaan olimme messuilla lähes viisi tuntia ja silti tuntuu että pidempääkin olisi voinut olla. Tosin samaan putkeen ei olisi enää jaksanut, mutta vaikka seuraavana päivänä uusi kierros.
Yön vietimme Sokos Hotel Flamingossa, joka on kauppakeskus Jumbon kupeessa kiinni. Arvatenkin kävimme vielä illalla Jumbossa pyörimässä ja syömässä. Jalat oli ihan muussia päivän kävelyn jälkeen, joten oli ihanaa päästä vaan valmiiseen huoneeseen suoraan nukkumaan ja aamulla tietty herkulliselle aamupalalle. Lauantain vielä pyörimme Lahdessa, joten ainakin shoppailukiintiö tuli tuli täyteen hetkeksi. ;)


Messuostoksia tarttui sopivasti matkaan, mutta teen niistä oman postauksen ihan pian.

Millaisia messufiiliksiä teille jäi?
Aiotteko ottaa messut perinteeksi?
Meillä ne on jo tainnut sellaiseksi muodostua. :)





torstai 14. huhtikuuta 2016

Meidän Pompit



Ihan alkuun iso kiitos kaikille lapsimessulippujen arvontaan osallistuneille!
Pienellä kiireellä (jotta liput ehtii perille) ilman erillistä postausta arvoin liput maanantai aamuna ja laitoin voittajille samantien sähköpostia. Liput lähti jo tiistaina ja eilen onkin olleet jo monella perillä Kiva! :)
Kiitokset Skidille arvonnasta!


Sitten itse aiheeseen. Pidin jo ennen pääsiäistä Pompdelux kutsut ja täytyy taas todeta, että kyllä vaan livenä näkeminen on niin eri asia kun nettikuvien katseleminen. Moni vaate jota en ollut nettikaupassa edes tarkemmin katsellut olikin livenä tosi kiva. Itseasiassa koko mallisto yllätti positiivisesti, vaikka alkuun olin sitä mieltä että aiemmat mallistot on olleet ihanampia. Pojille oli monta kivaa juttua myös ja tytöillehän on aina vaikka mitä tyttömäisen ihanaa.

Olivialle tilasin nämä Gilford t-paidat 92cm; lintu ja ilmapallo kuoseilla hennon vaaleanpunaisen sävyssä. Malli on tosi kiva alaspäin levenevä ja takaa hiukan pidempi. Näissä oli menossa vielä tuolloin tilatessa kamppis, että sai kaksi edullisempaan hintaan. Geiger lierihattu on tosi söpö ja olin niin iloinen, kun tuo pienin koko eli 50 ei ole ollenkaan liian suuri neidin 48cm päähän. Hattu on käännettävä, mutta itse en oikein ymmärrä miten sisäpuolella olevat kiinni ommellut isot laput saa siististi irti, ettei niistä jää yhtään näkyviin tai etten ratkaise saumaa samalla. Saa avata asiaa, jos joku hahmotti homman paremmin? ;D



Minusta oli hiukan harmi, kun moni yläosa oli puuvillakangasta. Puuvillatrikoo olisi omaan makuun kätevämpi ja miellyttävämpi arkikäyttöön. Olen tosi huono silittämään, mutta toisaalta ei kai näitä ole pakko silittää. Hih. Hackett-pusero oli niin söpö pilkkukuosilla, että tilasin sen kuitenkin 92cm. Pähkäilen vaan edelleen, että tuleeko tuota miten paljon pidettyä materiaalinsa takia..



Söpö paita kyllä on!
(leggarit on KappAhlin Newbie sarjaa)



Pompin bodyt on sellaiset, jotka on pakko saada joka koossa. Ne on ihan huippuhyvät, suosittelen. Malliltaan unelman pehmoiset ja sopivan slimmit. Koko on mielestäni melko reilu, Olivialla näissäkin 92cm. Näistä tilasin tämän hailakan roosan tuplapakkauksen lyhythihaisena.



Kuorivaatteet oli melko tummia minun makuun tässä mallistossa, mutta silti ihastuin softshellissä siihen purplen sävyyn. Jätin kuitenkin tilaamatta, kun ulkovaatetta jo hyvin löytyy. Dana-fleecetakin mentävä aukko meillä oli ja kun vaalea roosa oli viimeinkin se oikea sävy, niin pakkohan se oli saada. ;)
Kokona tilasin jo 98cm ja yllätyin kuinka sopiva se on n.88cm neidille! Vertasin muuten viime syksyn 92cm, joka meiltä löytyy luumun värissä ja se on ihan saman kokoinen tämän 98cm kanssa. Oho. Onkohan minulle sattunut väärällä kokonumerolla varustettu fleece vai oletteko huomanneet että koot olisi nyt niukempia?



Baker treggingsit minttuna koossa 98cm myös. Reilut kyllä, mutta kääntämällä hiukan lahjetta voisi pitää jo nyt. Olivia on kyllä pitkäjalkaista mallia. Ihana muuten tuo Pompin kevään minttu.



Emil valitsikin kutsuilla itse vaatteet mitkä hänelle tilasin. Pojillekin oli näissä t-paidoissa tuolloin kahden tilaajalle edullisempi hinta. Emil valitsi Oakdale paidat vaaleanvihreänä ja vaalean petrolina. Hiukan päälle 140cm pojalle päädyin kokoon 146/152cm, joka on kyllä vähän pitkähkö. Pienempään en kuitenkaan viitsinyt vaihtaa, kun juuri sopivia teeppareita kaapista jo löytyy.
Pehmoiset Malin farkkushortsit oli kaksoiskoossa 146/152cm, joten ne päädyinkin palauttamaan, kun oli vähän turhan väljät lantiolta hoikkeliinille kuitenkin. Vyötärö ei ollut paha, ihan mukan kapea oikeastaan, mutta sai silti hiukan kiristää.


Mutta se oma lemppari pojalle taisi olla nämä superpehmoiset ja joustavat Malin resorifarkut. Nämä istuu malliltaan ihan älyttömän hyvin hoikalle ja vyötärönauhoja ei edes juuri tarvinnut kiristää. Koko 146cm on just sopiva Emilille.


Lisäksi pyjama pulaan tilasin pehmoisen Yale-pyjaman 146/152cm. Se oli melko reilu, joten jää odottamaan syksyä. Housut on kyllä mukavan kapeat vyötäröltä näissäkin, nyt hiukan väljät, vaikka pysyy jalassa. Syksyllä ehkä jo paremmat. On muuten hankalia nuo vihreän sävyt saada tallennettua kameraan, tämän petrolin sävyn kanssa kävi myös niin että tuntuu ettei tartu millään kuviin mukaan. Hailakka sävy on silti, mutta hiukan kuitenkin tummempi kuin kuvissa.

Tälläinen Pompdelux tilaus siis kotiutui meille tällä kertaa. 
Mitä teille tuli kevään mallistosta? :)




keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Arvotaan paljon lippuja lapsimessuille!



Nyt pyöräytetään käyntiin kulkaas mahtava arvonta!
Skidi nimittäin lähetti minulle arvottavaksi ison kasan lippuja lapsimessuille. :)

Tämän vuoden lapsimessut on jo ihan pian. Helsingin messukeskus täyttyy upeista näytteelleasettajista ja tapahtumista 15.-17.4.2016. Lapsimessujen lisäksi samaan aikaan on myös kädentaito, OutletExpo, eläinystäväni ja model Expo. Paljon siis nähtävää ja koettavaa, kannattaa lähteä kauempaakin!

Skidi löytyy osastolta 6f151. Odotan kovasti etenkin tuota Skidin osastoa. Messutarjoukset on aina olleet huippuhyviä ja tietenkin on ihanaa päästä hypistelemään noita värikkäitä ihanuuksia. Nettikaupassa on muuten jo Villervallan kesämallistoakin myynnissä, iik mitä värejä.



Itse lähden messuilemaan bloggaajapassilla ja mukaan lähtee miehen lisäksi kolme nuorinta lasta. Viime vuonna messuiltiin samalla kokoonpanolla ja hienosti sujui. Sain itse kierrellä paljon itsekseni ja mies liikkui lasten kanssa heidän toivomissaan paikoissa. Yhdessäkin pyörittiin tottakai, koska aikaa tuolla saa menemään vaikka kuinka.
Tänä vuonna eroa viime vuoteen on kävelevä taapero, joka tuskin jaksaa istua rattaissa koko päivää. Eikä tietenkään edes tarvitse. Ajattelin ottaa mukaan taaperolle Skidistä jo syksyllä saadun SkipHopin valjasrepun. Tuota reppua on jo testailtu kävelyreissuilla lähipuistoon ja toimii oikein mainiosti. Reppu rauhoittaa huomattavasti pientä ikiliikkujaa ja varmasti myös vanhempien hermoja tuolla messujen ihmisvilskeessä. Suosittelen muillekin taaperon kanssa liikkuville. ;)


Aiheeseen sopien lippu-arvonta suoritetaankin SkipHop reppuihin liittyen.
Eli Lapsimessujen lippuarvontaan pääset osallistumaan vierailemalla Skidin sivulla ja linkittämällä sieltä mielestäsi suloisimman SkipHop repun blogin kommenttilootaan (nappaa siis se linkki mukaan, pelkkä eläimen kertominen ei riitä). Arvonta on avoin kaikille. Jokainen saa linkistä yhden arvan. Blogini viralliset lukijat saa kaksi arpaa.
Arvonta on voimassa 6.-10.4.2016.

Arvonnassa on lippupaketteja seuraavasti; 
- 5kpl neljän lipun pakettia
- 5kpl kolmen lipun pakettia
- 6kpl kahden lipun pakettia

Voittajia arvon siis kaikenkaikkiaan 16kpl (yhden lipun arvo 18e). Kannattaa osallistua!
Eli kommenttilootaan linkki SkipHop reppuun ja sähköpostiosoite. Otan yhteyttä voittajiin heti arvonnan sulkeuduttua, joten kurkatkaa sähköpostit heti maanantai aamuna. Saadaan liput ajoissa perille.
Onnea arvontaan! :)

(Teksti sisältää mainoslinkkejä)


tiistai 5. huhtikuuta 2016

Isoille pojille välikausitakki


Lupasin teille Olivian takkipostauksessa, että teen poikien takkijutun myös. Tai no sellaisen takin etsimisjutun, kun tosiaan olen nettiä ja kauppoja käynyt läpi ihan urakalla niitä kivoja takkeja etsiessäni. Voin heti alkuun kertoa, että löysin ja kotiutin jo yhden. Jee! Vielä kaksi haussa, plääh.
Olen varmaan hiukan ronkeli, kun mikään ei kelpaa. Mutta pakko sanoa, että kyllä niissä valikoimissakin olisi toivomisen varaa. Lähtökohtana on vedenpitävä kuoritakki (softshell takit löytyy jo ja minusta sellainen ei yksistään välikauteen riitä), pojat kun kulkee n.1,5-2km koulumatkat kävellen-pyörällä sateessakin. Väri mielellään joku muu kun tummansininen, sininen tai musta. Hinta kohtuullinen alle 100e, mielellään alle 70e. Haussa koot 146cm, 158cm ja 164cm.
Mitä sitten löysin?


Meidän oma lähikauppavalikoima rajoittuu Lindex, Kappahl, H&M, Intersport, Cm ja Prisma liikkeisiin. Kolmessa ekassa ei ole mitään koosta 146cm alkaen, Kappahl on jostain syystä lopettanut Woxon kivojen takkien valmistamisen. Harmi. Lopuissa kolmessa oli kyllä jotain, mutta lähes kaikki sinisiä, mikä on ihan uskomatonta. Ei kai nyt kaiken tartte olla pojille sinistä! Yksivärisyys tuntuu olevan muotia, tylsää. Itse kaipaisin kivoja leikkauksia ja edes vähän väriä mukaan, hillitty kuviointikaan ei olisi pahasta. ;)

Nettikaupoille siis, joiden valikoima ei sekään saanut hyppimään ilosta. Huoh.
No ei auta, jotkut takit on ostettava. Poikien kanssa yhdessä selataan kaupat läpi viimeistään huomenna, kokosin nyt tähän kuviin valikoimaa, ehkä näistä jotain?

Stadiumista löytyy Everestin ulkoilupuku settihintaan 59,90e (ylin kuva). Koot 122-176cm. Vesipilari 5000mm, teipatut saumat. Musta on tietysti aina tyylikäs ja lika ei näy. Kolmivärinen olisi kivempi, mutta valkoinen keskiraita arveluttaa. Onkohan nämä mitenkä kestävää matskua?


Lempparini taitaa kuitenkin olla Reima. Harmi vaan kun nuorten valikoima on kovin suppea. Mallit ainakin istuu päälle hyvin ja on ainakin meillä kestäneet käyttöä hyvin. Kovin on sinistä täälläkin, vihreää ei löydy juuri mistään tietojen mukaan. Höh. Reimashopissakaan ei ole enää kaikista malleista kaikkia kokoja tai onkohan edes ollut.
Vedenpitävyys vaihtelee mallikohtaisesti 5000-15 000mm, osassa osa saumoista teipattu osassa kaikki. Koot 104-164cm kuvan malleissa. Hinta 69,95-109,95e.


Jesper Juniorin isojen Tähti Jonathan takit saa koossa 110-152cm.
Vedenpitävyys 10 000mm (5 pesun jälkeen 5000mm), saumat teipattu. Hinta 62,90-68,90e.
Meillä on ollut aiemmin Jonathanin takkeja ja olen kyllä ollut ihan tyytyväinen. Ainut miinus hiukan leveähköstä mallista, en sitten tiedä onko mitoitusta viime parina vuonna kavennettu.

Travallen Remu takkeja saa monessa värissä ja kokoja löytyy mallista riippuen 86-152cm välillä. Vesipilari 10 000mm. Saumojen teippauksista ei ollut tietoa verkkokaupassa. Hinta 59,90e. Kiva että värejä löytyy paljon ja suht simppelit yksiväriset iskee taatusti moneen makuun. Meillä ei ole Travallea ollut varmaan 10 vuoteen, koska mitoitus ei ole istunut meidän lapsille, mutta varmaan näissäkin on malli muuttunut vuosien varrella.


XXL nettikaupan valikoimasta löysin mm. Helly Hansen, Didriksons ja Stormberg kuoritakkeja. Meillä on ollut joskus yksi Didriksonsin takki ja siihen olin hurjan tyytyväinen, Helly Hansenin ja Stormberg on itselle ihan uusia merkkejä. Tai siis kumpaakaan ei olla testattu. Vedenpitäviä kaikki, teippauksista sekä vesipilarista ei tietoa kaikissa, Didriksonsista löytyy (teipattu & 5000mm). Kokoja saatavilla 170-176cm saakka. Hinnat 49,90e-88,90e.

Icepeakin takkeja meillä on ollut joskus ja nekin ihan hyviä olleet. Merkin omalta sivulta löysin kivoja malleja, mutta missä niitä myydään? Mitään ostopaikkatietoa en löytänyt. Prismat ja Citymarketit ainakin myy, mutta meidän liikkeissä ei ollut juuri näitä kivoimpia värejä omaan makuun. Löytyy vaan tummansinisiä ja oranssia. Minusta nuo harmaat on hienot, mutta mistäs niitä osaisi etsiä.. Ilmeisesti ovat ainakin vedenpitäviä, teippauksista ei mielestäni ollut mainintaa. Hintoja en myöskään löytänyt, mutta yleensä Icepeak on ihan kohtuuhintainen merkki. Kokoja löytyy 176cm saakka.

Tässähän näitä omiin silmiin osuneita. Mielellään otan vielä lisää vinkkejä vastaan, jos joku tietää lisää kivoja merkkejä ja nettikauppoja. Myös käyttökokemuksia otan vastaan, kiitos! ;)
Millaisia takkeja ylipäätään teidän teineillä on keväästä syksyyn?



perjantai 1. huhtikuuta 2016

Lukijatarjous Tenavalinnaan!



Keväiseen viikonloppuun tarjoaa Lastenpuoti Tenavalinna upean lukijatarjouksen!
Tenavalinnan valikoimasta löytyy mm. Molo kids, Didriksons, Geggamoja, PaaPii, Aarrekid, Maxomorra, Popushop, Picnik ja Ducksday. Ihania uutuus merkkejä ja tuttuja hyviä merkkejä. :)
Saat -20% alennusta normaalihintaisista tuotteista ja ilmaisen toimituksen!
Alennuksen saat koodilla; AURINKO ja se on voimassa 1.-3.4.2016.
Klikkaa siis ostoksille Tenavalinnaan! :)